Li Andersson, sosialismi ja kansalaistottelemattomuus
Suomen viherpunainen vähemmistö on nyt viikkotolkulla kaivanut perussuomalaisten ja kokoomuslaisten taustoja, irrottaneet kirjoituksia asiayhteydestään ja huutavat kurkku punaisena nettimediat täyteen viisitoista vuotta vanhoista kirjoituksista. Valitettavasti myös lehdistö on lähtenyt ajojahtiin mukaan. Jatka artikkeliin Li Andersson, sosialismi ja kansalaistottelemattomuus
Nälkätaiteilija ruikuttaa YLE:n kolumnissa
Lähestulkoon rajattomalla budjetilla varustettu YLE tuottaa kolumniosastollaan yleensä silkkaa vihervasemmistolaista propagandaa. Tämä suuntaus on vahvistunut varsinkin entisen pornotähti Rakel Liekin päästyä kolumni- ja blogiosaston tuottajan virkaan. Tällä kertaa saamme lukea, kuinka todellinen nälkätaiteilija ruikuttaa leipänsä kapeudesta, apurahoja kun ei voi … Jatka artikkeliin Nälkätaiteilija ruikuttaa YLE:n kolumnissa
Katoaako Suomesta keskiluokka?
Luokkasota on ollut vuosikymmenet vasemmiston heiniä. Seurattuani pari vuotta hallituksen tekemisiä olen alkanut tulla tulokseen, että mikäli meininki jatkuu, keskiluokka sellaisena kuin me sen tunnemme, voi kadota. Jatka artikkeliin Katoaako Suomesta keskiluokka?
Onko tuulivoima päästötöntä?
Missähän on laskettu miten vihreää tuulimyllyjen sähkö oikeasti on? Hillittömän isot myllyt rakennetaan kiinassa, ne vievät valtavan määrän raaka-aineita, rahdataan tänne laivoilla ja sitten kuljetetaan rekalla jonnekin perähikiälle. Jatka artikkeliin Onko tuulivoima päästötöntä?
Suomi pelastaa maailmaa: Afganistan
18.8.2021 Suomi on ollut mukana Afganistanin kriisinhallintaoperaatiossa vuodesta 2001 alkaen. Tuolloin pääministerinä oli Paavo Lipponen, suurimmat hallituspuolueet olivat SDP, Kokoomus ja Vasemmistoliitto. Tämän kahdenkymmenen vuoden aikana operaatiosta on jaettu hyvin vähän, jos ollenkaan, tietoa. Mitä siellä tehdään, miksi, ja paljonko … Jatka artikkeliin Suomi pelastaa maailmaa: Afganistan
Hoitajien palkitsemisesta
9.8.2021 Hoitajat ovat Suomen selkäranka, heidän tekemänsä vaativa työ on meille kirjaimellisesti elintärkeää. Jostain syystä heidän palkkansa kuitenkin mataa edelleen pohjamudissa, eikä nykyisessä vaativassa ja kuormittavassa tilanteessa jaeta edes bonuksia. Mitä hoitajat ovat saaneet bonuksien sijaan? Viime vuonna valtiomme päähenkilöt … Jatka artikkeliin Hoitajien palkitsemisesta
SuomiAreena ja puheenjohtajakeskustelu
Jotkut ovat kirjoituksiani seuratessaan saattaneet saada käsityksen, että en aivan luota hallituksen kykyyn tehdä fiksuja päätöksiä Suomen kannalta. He ovat väärässä.
Nimittäin tämän päivän jälkeen vähätkin illuusioni hallituksen edellämainituista kyvyistä ovat kadonneet.
Suvaitsijoista ja suvaitsevaisuudesta
Nykyään on tärkeää olla suvaitsevainen, ja suvaita tärkeitä asioita. Mikä sinänsä onkin ihan oikein; suvaitsevien ykköslistalta löytyy niin pride, maahanmuuttajat, ympäristö ym. tärkeät asiat. Jostain syystä suvaitsevaiston agendaan eivät kuitenkaan mahdu esimerkiksi vammaiset saati mielenterveyskuntoutujat, joiden ”Mad pride” tuskin saa edes otsikkoa lehteen. Jatka artikkeliin Suvaitsijoista ja suvaitsevaisuudesta
Jälleen tiedotusasiaa
Tiistaina 8.6.2021 oli hyvin mielenkiintoinen A-Studio, siinä käsiteltiin kuntien tiedottamista, ja myös kuntien osakeyhtiöiden asioista tiedottamista. Tämä tietysti liittyy Paimioon kuten kaikkiin muihinkin kuntiin. Ohjelmassa professori oli kovasti sitä mieltä, että julkisuuslaki täytyy ulottaa myös kuntien osakeyhtiöihin. Onneksi joku työryhmä … Jatka artikkeliin Jälleen tiedotusasiaa
Vaaliasiaa
Olen nyt ensimmäistä kertaa mukana yleensä yhtään missään vaaleissa. Aika erikoisia juttuja on tullut vastaan, ja valitettavasti monet niistä ovat negatiivisia. Nyt on sellainen tilanne, että Perussuomalaisilla on hyvä mahdollisuus saada aikaan todellinen ranteet räjäyttävä vaalivoitto. Tämä uhkaa monessa kunnassa … Jatka artikkeliin Vaaliasiaa
Ajoharjoittelurata
Turun Sanomista luin, että Paimion ajoharjoittelurata on taloudellisissa ongelmissa. Paimio on hankkimassa osake-enemmistöä ajoharjoitteluradasta. Vuonna 2020 rata tuotti 120 000€ tappiota. Jatka artikkeliin Ajoharjoittelurata
Biokaasulaitos
Turun Sanomien artikkelissa Paimion Hinku -hankkeesta selvisi myös, että Paimioon ollaan rakentamassa biokaasulaitosta. En ollut tästä biokaasulaitoksesta kuullut laisinkaan, joten aloitin asian selvittämisen. Ensimmäiseksi kävin Paimion nettisivuilla (www.paimio.fi), sieltä ei löydy yhtäkään osumaa kun hakee sanaa biokaasulaitos. Muutama ”hitti” tulee sanalla biokaasu, mutta yksikään noista jutuista ei käsittele biokaasulaitosta. Jatka artikkeliin Biokaasulaitos
Saaren jalkapallokentästä
Saaren alueen jalkapallokentästä on ollut puhetta, hämmästelyä sekä huhupuheita. Alunperinhän oli tarkoitus että kaupunki rakentaa Saaren alueelle jalkapallokentän pohjan noin 170 000€ kustannuksilla, ja Paimion jalkapallokeskus Oy hoitaa kentän kuntoon, ja jatkossa myös operoi sitä. Tämä olisi tarkoittanut luonnollisesti myös sitä, että Paimion jalkapallokeskus Oy olisi ollut paalupaikalla päättämässä ketkä kenttää käyttävät, ja milloin. Jatka artikkeliin Saaren jalkapallokentästä
Vaaliteemani
Väsäsin kasaan tällaisen tiivistelmän teemoistani. Toivottavasti maistuvat! Jatka artikkeliin Vaaliteemani

