Luokkasota on ollut vuosikymmenet vasemmiston heiniä. Seurattuani pari vuotta hallituksen tekemisiä olen alkanut tulla tulokseen, että mikäli meininki jatkuu, keskiluokka sellaisena kuin me sen tunnemme, voi kadota.
Tämä ensikäteen vainoharhaiselta kuulostava teoria on itseasiassa kohtuullisen helppo perustella. Elämisen ja työnteon kustannukset nousevat jatkuvasti, ja niiden kohteena on nimenomaan keskiluokka. Autoilun hinta nousee, asumiskustannukset kasvavat sekä vaarana on myös veroasteen nousu: niin kunta- kuin valtionveronkin. Sähkön hinta nousee, kuten myös ruokakustannukset. Parkkipaikan saamista työpaikalta pohditaan verotettavaksi etuudeksi. Viherryttämisen voima saa lompakot tuntumaan pian kevyemmiltä kuin arvaattekaan.
Kaikista kipeimmin edellämainittujen kustannusten nousu osuu nimenomaan työtätekevään keskiluokkaan. Hyvin pienipalkkaiset sekä tuilla elävät kuittaavat kustannusten nousun valtion ja kuntien kassoista, mutta keskiluokka tuntee tämän todellakin kukkarossaan. Mikäli trendi jatkuu, tuloksena on se, että yhä enemmän ja enemmän ennen keskiluokkaan kuulunutta porukkaa tipahtaa vähävaraiseen, huonosti toimeentulevaan kansanosaan. Siitä on sitten kiusaus ottaa pienempi askel ja jäädä elämään tukien helmoihin, jos käteen jäävän rahan ero tukien ja töissä käymisen välillä jää pariin sataseen.
Hallitus, ja osin elinkeinoelämäkin, on huutanut ratkaisuksi mukamas valtavaan työvoimapulaan massiivista maahanmuuttoa. Ajatustakaan ei ole uhrattu sille, miten kolmesataatuhatta työtöntä saataisiin vaikkapa kouluttamalla siirrettyä työelämään. Ratkaisuna on vain ja ainoastaan maahanmuutto. Kuten on jo nähty, maahanmuuttajat työskentelevät usein heikommin palkatuissa töissä. Pikkuhiljaa maahanmuuttaja-alojen palkat hilautuvat alaspäin, ja taas ollaan alemmassa palkkaluokassa ja vähätuloisia. Miettikää vaikkapa hoitoalaa.
Kukaan ei myöskään ole puhunut siitä, paljonko kyseisiä töitä tekemään tulevien maahanmuuttajien kotouttaminen, kielenopiskelu, asunto jne. kustantavat. Ja varsinkin hoitoalalla voi miettiä riskejä, kun työtä tehdään huonolla kielitaidolla. Huippuosaajat, tervetuloa, mutta muun massan kanssa täytyy miettiä mikä kannattaa ja mikä ei.
Kuten jo kirjoitin, keskiluokka on nyt todella kovassa paikassa, puun ja kuoren välissä. Kustannusten nousu kohdistuu tietysti myös parhaiten toimeentulevaan kansanosaan, ja odotankin mielenkiinnolla millaista raippaveroa hallitus vielä keksii heidänkin päänmenokseen. Sitten meillä voi olla taas uusi keskiluokka.
