Kaupungin vastaus tiedottamiseen

20.4.2021

Lähetin Paimion kaupungille ehdotuksen, kuinka tiedotusta voitaisiin tehdä isommista projekteista tai hankkeista. Ehdottamani malli on hyvin yksinkertainen, eikä sen käyttäminen vaadi erillistä tiedottajaa tai tuntia enempää aikaa. Kunhan on perillä käsillä olevasta projektista, osaa tiedotteenkin tehdä. Tässä vielä malli:

-Mitä tehdään

-Miksi tehdään

-Aikataulu

-Kustannukset

Eihän kuulosta vaikealta? Ei se olekaan. Laittamassani ehdotuksessa olin esimerkinomaisesti tehnyt tiedotteen biokaasulaitoksesta.

Nyt sain asiaan vastauksen. Siinä harmitellaan että Paimiolla ei ole kokopäiväistä viestintään ja tiedottamiseen keskittynyttä henkilöä. Lisäksi kerrotaan että asioita käsittelevien toimielinten pöytäkirjoissa ja esittelylistoissa kerrotaan valmistelijan ja lisätietoja antavan henkilön nimi. Eli soitto tai sähköposti kaupungille. Ehdottamani tiedotusmalli toimitetaan kaupungin markkinointia ja viestintää kehittävälle ryhmälle, joten ehkä asia vielä menee eteenpäin.

Mielenkiintoista on se, että kun käytin biokaasulaitosta esimerkinomaisesti, siitä todettiin että ei tarvitse tiedottaa mitään koska se ei ole kaupungin hanke. Osakeyhtiöitä ei koske sama tiedotusvelvoite kuin kuntia. Biokaasulaitoshankkeessa on mukana Paimion kehitys Oy josta kaupunki omistaa 95%, joten olisihan kaupunkilaisten kiva tietää hankkeesta, vaikka lain kirjaimen mukaan tiedotusvelvoitetta ei olekaan. Sitten kerrottiin että biokaasulaitoksesta löytyy tietoa Paimion kehitys oy: sivulta. No niinpä löytyy:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s