Lyhyesti Paimiosta

7.6.2021

Mitä sinä toivot kaupunginvaltuutetulta? Lisää samaa kuin ennenkin? Latteuksia, itsestäänselvyyksiä, naminamia?

Olisiko aika valita toisin? Olisiko aika löytää totuus maalausten takaa, aika miettiä mikä todella on tärkeää, ja mihin veroeuromme menevät?

Me tiedämme että asiat voidaan muuttaa, enää ei ole pakko tyytyä samaan kuin aiemmin. Äänestä muutoksen puolesta!

https://suomenparhaaksi.com


29.5.2021

Valtakunnan tasolla on jo pitkään ollut nähtävissä vanhojen puolueiden pelko perussuomalaisten mahdollisesta vaalivoitosta. Järkytytään, pöyristytään ja kauhistutaan milloin mistäkin. FUD, Fear, Uncertainty, Doubt on käytössä. Kyseessä on perinteinen myyntimiehen työkalu, eli pelon, epävarmuuden ja epäilyksen kylväminen. Tuskin menee viikkoa ilman että jonkun hallituspuolueen edustaja pelottelee ”äärioikeiston”, ”rasismin” ja ”vihapuheen” olevan suurin turvallisuusuhka.

Valitettavasti tämä on iskenyt myös Paimioon. Käytetään osittain samoja keinoja, sekä myös varsin erikoiselta kuulostavaa menetelmää josta kerron muutaman päivän kuluttua tarkemmin. Stay tuned!


28.5.2021

Tässä on asenne kohdallaan, ja tärkeä viesti meille kaikille. Tehdään yhteistyötä, ei mustamaalata.


19.4.2021

Seuraavassa ote Paimion elinkeinotoimikunnan helmikuisen palaverin pöytäkirjasta. Ollaanko menty siitä missä aita on matalin? Miten saamme tietää alueen elinvoiman tilanteen?


16.4.2021

Tämän päivän Turun Sanomissa oli lyhyt juttu kunnista ja tiedottamisesta. Artikkelissa käsitellään mm. tiedottamisen vaikutusta siihen miten kuntalaiset luottavat kuntaan. Hyvä juttu asiasta josta puhutaan aivan liian vähän. Onko kunta sisäänpäin kääntynyt organisaatio jossa tehdään vain lain pakottamat asiat, vai onko kyseessä palvelulaitos?


9.4.2021

Bongasin Paimion sivuilta uutisen jossa kerrotaan että uutta frisbeegolf-rataa aletaan rakentaa (uutinen kuvassa).

Kun kerran olin jo puhelimessa kaupungin teknisen johtajan Juha Saarisen kanssa, kyselin radan toteutuksesta ja budjetista.

Radan rakentaminen ei maksa käytännössä juuri mitään, metsästä kaadetaan puita radan tieltä mutta juuri sen kummempia hommia ei tehdä. Heittopaikoille tehdään hieman töitä.

Tämä on hyvä uutinen, saadaan hyvää tekemistä ja edullisesti. Hommassa on mukana vielä talkooporukka joka tekee suuren osan toteutuksesta, tämä on ison kiitoksen asia.



9.4.2021

Saaren jalkapallokenttähankkeesta kuulin facebookissa. Yritin löytää tietoa asiasta kaupungin sivuilta, varmaan jo arvaatte että tulos oli nolla. Tein sen virheen että laitoin hakuun sanan ”jalkapallokenttä”. Vuoden 2021 talousarvio kertoo että Saaren alueelle rakennetaan ”pallokenttä”. Kustannuksista kerrotaan näin: ”…josta kaupungin osuus on arviolta 170 000 €”. Miten niin ”osuus”? Kenttä siis maksaa enemmän? Mikä on se osapuoli joka rakentaa kentän loppuun? Paimion piikkiin rakennetaan ensin 170 000€ verran, joku toinen osapuoli hoitaa homman loppuun. Kuka takaa että tämä toinen osapuoli kykenee homman hoitamaan? Mitä jos käykin niin että Paimion osuuden jälkeen firmalla ei olekaan rahaa tehdä kenttää loppuun?

Soitin Paimion tekniselle johtajalle Juha Saariselle. Hän kertoi että kenttää ei voidakaan Saaren alueelle rakentaa, koska se on pohjavesialuetta ja kentän pinnoitteen takia alue pitäisi suojata. Se tulisi liian kalliiksi. Uuden kentän rakentamisen sijaan esitetään että Vistan kenttä kunnostetaan ja hommassa on mukana Paimion Jalkapallokeskus Oy joka sitten pääsee vaikuttamaan pelivuorojen myöntämiseen kerran osallistuu kustannuksiin. Päiväsaikaan kenttää voivat onneksi käyttää koululaiset. Kiitos Juhalle ystävällisestä ja asiallisesta tiedon jakamisesta. Tässä taisi käydä ihan hyvin.

Nähtäväksi tietysti jää miten kentän vuorot tullaan jakamaan. Päiväsaikaan kenttää saavat käyttää onneksi koululaiset, ns. parhaat peliajat jaetaan aikalailla kentän toimijan, Paimion Jalkapallokeskus Oy:n toimesta.

Kun tätä asiaa käsiteltiin FB:ssä, tapahtui tuttu ilmiö. Eräs laudalle kirjoittava kaupunginvaltuutettu vaati ymmärtääkseni keskustelun lopettamista. ”Puhalletaan pillillä vitinät seis ”. Asia on jo käsitelty valtuustossa. Kaikki hiljaa! Jumalat ovat puhuneet!


9.4.2021

Biokaasulaitoksestakin tein selvitystä, ja kerroin sen mitä sain selville FB:ssä. Tiedustelin asiaa kaupungin suunnalta, olin tyytyväinen kun luvattiin että kaupunki ei asiaan muutamaa tuhatta euroa enempää sijoita. Muutenhan asia on levällään, kymmenen miljoonan budjetista puuttuu 6,5 miljoonaa ja rakentajana on törkeistä ympäristörikoksista kuuluisa yritys. Rakentamisen sanotaan alkavan aikaisintaan 2022, alunperinhän laitoksen piti olla jo valmis. Godspeed!

(Pitää vielä mainita tuon laitoksen erikoinen yritysjärjestely. Paimion kaupunki ei ole ”nimellään” siinä mukana, mutta löysin seuraavaa: Biogpaimio Oy:ssä ovat mukana rakentaja Envor Oy, sauvolainen Erpe Oy sekä Paimion Kehitys Oy josta Paimio omistaa 95%. Biogpaimion hallituksen puheenjohtaja on törkeistä ympäristörikoksista tuomittu Mika Laine.)


9.4.2021

Facebookista puheenollen, se on varsin tärkeä väylä kun kaupunkilaiset ovat koittaneet selvittää mitä isompia projekteja kaupunki on tekemässä. Kun kaupunki ei omilla nettisivuillaan juuri tiedota asioista, tiedon muruset saadaan lähinnä lehdistä ja huhupuheista. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi biokaasulaitos, ajoharjoitteluradan osakkeiden hankinta ja Saaren jalkapallokenttä. Biokaasulaitoksesta ei ole kaupungin sivuilla sanaakaan, ajoharjoitteluradasta löytyi kaupunginvaltuuston pöytäkirjasta seuraavaa:

Miten tästä selviää mitä ollaan tekemässä? Miksi osakkeita ostetaan? Mitä radalla aiotaan tehdä? Tapani mukaan laitoin asiasta kyselyä kaupungille, joihinkin asioihin vastattiin, joihinkin ei. Avoimeksi esimerkiksi jäi, paljonko kaupunki aikoo radalle antaa lainarahaa sitten kun osake-enemmistö on hankittu. Kuvaavaa on että Salon kaupungin sivuilta löytyi asiasta huomattavasti enemmän tietoa kuin Paimion sivuilta. Kerroin asiasta jo tarkemmin FB-sivulla, kaupungin suunnalta kerrottiin että asia ei tule kaupungille juuri maksamaan ja että rata hankitaan kaupungille maa-alueen takia.

Omituista on se, että asiaa on käsitelty kaupunginhallituksen kokouksessa salaisena asiana. ”Varsinais-Suomen Ajoharjoittelurata Oy:n osakkeiden hankinta (Salainen asia, JulkL 24.1 § 17)”. https://julkaisu.paimio.fi/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2021213&fbclid=IwAR0JoMLlYanVsYEUFsu_b1xJBEexd4QypMh2xC6uYKlugYEJmWPRPsFqBcE

Asia, josta ei aiemminkaan ole tiedotettu mitään, käsitellään nyt salaisena.

Maamme hallitus esitti joku päivä sitten tavoitteen että liukkaan kelin harjoittelu ajoharjoitteluradalla palautetaan ajokortin saamisen ehtoihin. Tämä kuulostaa tietysti radan kohdalla hyvältä.


9.4.2021

Miten tehdä mustasta valkoista?

On harmillinen tosiasia että Paimion talous on vuosikaudet laahannut pohjamudissa. Velkaa on jouduttu ottamaan velan päälle, viimeksi kun tarkistin niin Paimio kuului Suomen kolmenkymmenen velkaisimman kunnan joukkoon. Kun tätä käsiteltiin facebookissa, niin aika pian keskusteluun osallistui vaikuttajia jotka maalasivat mustaa valkoiseksi: korjausvelkaa ei ole, kaupungin yrityksissä on taseessa rahaa ja 2020 päästiin lyhentämään velkoja kahdella miljoonalla. Kuulostaa hienolta, paitsi että velkaa päästiin lyhentämään valtion hölläkätisen korona-avustuksen ansiosta.

Jos tilanne on näin hyvä, miksi Paimio arvioi vuodelle 2021 1,5 M€ alijäämää? Miksi veroaste on korkea, 20,75%? Miksi velkaa on todella paljon? Huvittavaa on se, että vuoden 2021 talousarviossakin hehkutetaan tuota velan lyhentämistä, eikä mainita valtion osuutta mitenkään.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s