16.4.2021
Olen kiinnostunut siitä, mitä Paimion kaupunginvaltuustossa on käsitelty. Yritin löytää tietoa siitä, mitä Saaren alueen ”pallokentästä” on päätetty. Törmäsin siihen, että Paimion kaupungin sivuilta löytyy pöytäkirjat vain vuoden ajalta. Noista en tästä pallokenttähankkeesta löytänyt mitään, joten olisin halunnut nähdä vanhempia pöytäkirjoja. Se ei onnistu verkkosivuilta.
Tiedustelin asiaa kaupungilta, sain vastauksen että mikäli haluan noita pöytäkirjoja nähdä, minun pitää varata asiaan aika kaupungintalolta ja mennä lukemaan dokumentit paikanpäälle. Tämä ei ole kuntalaisen eikä kunnan työntekijän järkevää ajankäyttöä.
Jatkoin asian selvittämistä. Naapurikuntien pöytäkirjat löytyvät nettisivuilta seuraavasti:
Turun valtuuston pöytäkirjat vuodesta 2009 asti, Salossa neljän viime vuoden ajalta, Kaarinan ja Liedon kohdalla dokumentit löytyvät kahden ja puolen vuoden ajalta.
Ihmettelin, minkä takia muissa kunnissa voidaan pöytäkirjan pitää kuntalaisten nähtävillä verkossa, mutta Paimiossa ei. Sain pitkät litaniat mm. lakitekstiä jota en lähde tässä toistamaan. Homman voi tiivistää näin:
-Laki ei pakota kuntaa pitämään pöytäkirjoja kauemmin näkyvissä verkossa
-GDPR, lakipykälät jne. estävät henkilötietojen säilytyksen pidemmäksi ajaksi.
Kysyin, onko vaikkapa tuoreimmassa pöytäkirjassa näitä salattavia henkilötietoja. Ei ole. Niitä sanotaan olevan valtuuston pöytäkirjoissa ”harvemmin”. Ehdotin että mikäli pöytäkirjassa on salattavia henkilötietoja, ne voitaisiin asiakirjasta poistaa pidempää säilytystä ja esilläpitoa varten.
Ei onnistu, vedottiin tekniikkaan sekä siihen, että sama operaatio pitäisi tehdä joka ikiseen kaupungin toimielimen pöytäkirjaan. Kaikkia dokumentteja halutaan kohdella tismalleen samalla tavalla. Sain kuitenkin tiedon että asiakirjanhallintajärjestelmässä on mahdollisuus ”mustata” kohtia ja määrittää milloin ”mustaus” astuu voimaan. Tätä ei ole vielä otettu käyttöön, mutta kun se otetaan, teknisesti ei ole estettä sille että asiakirjat ovat näkyvillä pidemmän aikaa.
Asiassa lienee aika pitkälti kyse tahdosta.