Työhistoriani

Aloitin työnteon 13-vuotiaana. Tuolloin hain työpaikkaa Ylivieskan Stereo Ky:sta, ja pääsin kuin pääsinkin kesäksi hommiin. Tuntipalkka oli massiiviset viisi markkaa per tunti. Olin jo tuttu tietokoneiden kanssa joten osallistuin ensiksi niiden myyntityöhön, opiskelin samalla stereo-, tv- ja videomaailmaa ja myyntityöni laajeni myös niihin. Työnantajani oli työhöni tyytyväinen joten jatkoin töitä myös koulun alettua; koulun jälkeen poljin pyörällä töihin parin kilometrin päähän. Samassa hommassa jatkoin kesät, talvet aina yhdeksännelle luokalle asti.

Ysiluokalla tein työharjoittelun Tielaitoksen piirikonttorilla mikrotukihenkilönä. Tämä oli oiva osuma, sillä sain Tielaitokselta harjoittelun jälkeen työpaikan, jossa viihdyin seuraavat kesät ja talvet lukion ohessa.

Abivuonna kävi kuitenkin niin että Tielaitoksen konttori Ylivieskasta lopetettiin, ja työpaikka kirjoitusten jälkeen piti hankkia muualta. Nyt elettiin 90-luvun alun lamaa, eikä työpaikkoja juuri ollut. Minulla kävi kuitenkin tuuri, ja pääsin hommiin Postin lajittelukeskukseen. Siellä työskentelin viisi kuukautta kunnes lähdin muualle opiskelemaan. Olin itseasiassa hauskassa tilanteessa tämän työsuhteen lopussa, sillä kahden viikon kuluttua olisin saanut palkkaani jo ikälisän! Olisin ollut varmasti nuorin valtiolla ikälisän saava työntekijä.

Kansanopistovuoden ja armeijan jälkeen oli aika valita opiskelupaikka. Salon Kauppaoppilaitoksen datanomilinja valikoitui minulle. Opiskeluun kuului syyslukukauden mittainen työharjoittelu, hain paikan Salosta Ahlströmiltä. Aloitin työharjoittelun jo kesäkuussa, ja syyslukukauden pääsin tekemään firmassa jo palkkatöitä pitäen huolen koko työpaikan tietotekniikasta. Tämän jälkeen tein Ahlströmillä töitä opiskelun ohessa.

Valmistuttuani datanomiksi jatkoin hommia Ahlströmillä reilun vuoden verran, tämän jälkeen hakeuduin töihin Hewlett-Packardille Saloon. Työpisteeni oli Nokian tiloissa, toimin kriittisten tietojärjestelmien vianselvittäjänä ja korjaajana HP-UX -ympäristöissä. Sain myös paljon koulutusta aina ulkomaita myöten, varsinkin Ranska tuli tutuksi ja Kaliforniassakin kävin muutamaan otteeseen. Erikoisalaani olivat eBusiness -ympäristöt.

Kolmen vuoden kuluttua minua kysyttiin töihin EMC Computer Systems Oy:lle. Lähdin mukaan, ja perustin Nokian tiloihin EMC:n toimipisteen. Yhdysvaltalaistaustaisen EMC:n erikoistalaa olivat high end -levyjärjestelmät, eli laitteet joille tietokoneiden käsittelemä data tallennetaan. Nämä olivat tuohon aikaan helposti miljoonaluokan järjestelmiä, ja osaajia oli harvassa joten olin tyytyväinen valitsemastani urasta koska pääsin erikoistumaan hyvin mielenkiintoiseen tekniikkaan. Hyvin toimineen palvelun myötä asiakkaan EMC-ympäristö kasvoi huomattavasti, eikä Salossa käytännössä ollut kriittistä järjestelmää joka ei olisi pyörinyt meidän laitteistollamme. Vuonna 2007 asiakkaan tiloissa toimiva tiimimme oli laajentunut jo viiteen henkilöön.

Pyöritettyäni palvelua kahdeksan vuotta oli aika tähytä muualle, ja pääsin töihin yhteen Suomen suurimmista tietotekniikka-alan yrityksistä, Fujitsulle. Fujitsulla jatkoin töitä levyjärjestelmien parissa. Toimin teknisenä arkkitehtina, asiantuntijana sekä projektipäällikkönä.

Muutaman Fujitsu-vuoden jälkeen sain puhelun Salosta Nokialta, ja vastasin myöntävästi kutsuun liittyä nokialaiseksi IT-työntekijäksi. Aloitin uuden työn backup-tiimin vetäjänä, ja lukuisten organisaatiouudistusten jälkeen löysin itseni ”vanhempana järjestelmäsuunnittelijana”. Raskaimpia aikoja olivat muutamat kuukaudet joina osallistuin kriisiyhtiön IT-osaston ulkoistussuunnitelmien neuvotteluihin. En voinut olla ajattelematta niitä kaikkia, joiden työt loppuisivat ulkoistamisen takia.

Päivää ennen kuin ulkoistus tapahtui, hyppäsin takaisin Fujitsun leipiin. Tällä kertaa aloitin toimen tallennuspalveluiden ryhmäpäällikkönä. Osallistuin edelleen kiinteästi ympäristön tekniseen kehittämistyöhön, ja vedin ympäristön eri projekteja.

Myös Fujitsulla uudet tuulet puhalsivat, ja noin vuoden kuluttua aloitin uuden tehtävän kapasiteettipalveluiden osastopäällikkönä. Sain osallistua merkittävästi palveluiden kehittämiseen sekä organisaation toimintamallin uudistamiseen. Taustastani EMC:llä oli suuresti hyötyä erilaisissa teknisissä ongelmatilanteissa, sillä esimerkiksi tilannetiedotteiden ja asioiden läpikäynnin asiakkaan kanssa olin oppinut jo kauan sitten.

Kroonisten uniongelmien takia jouduin jättäytymään pois Fujitsun paikasta. Jonkin aikaa levättyäni löysin työpaikan Oxit Oy:ltä, aloitin konsultin työt Oikeusrekisterikeskuksessa projektipäällikkönä. Kun Oikeusrekisterikeskuksen mittava projekti saatiin valmiiksi, jatkoin Oxitin konsulttina ja työpaikkana oli erään suuren vakuutusyhtiön IT-osasto jossa konsultoin kriittisiä tietojärjestelmiä korkean käytettävyyden näkökulmasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s