Vihreät ja Jenni Pitko

(Kirjoitin tämän jutun lokakuussa 2020)

Nyt pelottaa.

Nimittäin meillä on ihan kansanedustajataholla henkilöitä joiden ajatukset ja tavoitteet ovat kuin toisesta maailmasta. Heräsin tilanteeseen viimeistään siinä vaiheessa kun tutustuin Jenni Pitkon puheeseen jonka hän piti Vihreiden puoluekokouksessa 19.9.2020. Puheessaan Pitko puhuu reippaasti luonnonsuojelun tärkeydestä. Tärkeää se toki onkin, mutta keinot, tavoitteet ja tulokset ovat asioita joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Pitkon tavoitteena on maatalouden päästöjen rajoittaminen sekä metsätalouselinkeinon suuren luokan supistaminen. Maatalouden kannattavuus on laskenut jo pidemmän aikaa, ja samalla maatiloja katoaa vuosittain yhä enenevää tahtia. Vaikka maatalouden päästöt vähenevät jo tämän ”luonnollisen poistuman” kautta, halutaan maanviljelijöitä kurittaa entisestään.

Maatalouden ympäristölait ovat jo nyt tiukkoja, mutta Vihreiden mukaan niitä pitäisi kiristää entisestään. Tästä luonnollisena seurauksena suomalaisen maatalouden kilpailukyky verrattuna ulkomaiseen rapautuu entisestään, ja tuloksena voi hyvinkin olla se että maataloustuotteiden tuonti kasvaa. Jenni Pitko, onko ympäristöystävällisempää tuoda maataloustuotteet ulkomailta, joissa on hyvin todennäköisesti myös Suomea suhteellisesti saastuttavampi maatalous? Entäpä työpaikat?

Puheessaan Pitko kertoo että ”On olemassa jo paljon hyviä esimerkkejä siitä, miten maatalouden ympäristövaikutuksia voidaan vähentää ja samalla parantaa tuotannon kannattavuutta sekä tuottajien jaksamista”. Tämä kuulostaa hyvältä. Kuulisin mielelläni tarkemmin näistä positiivisista kohteista, ja miten nämä toimenpiteet otetaan käytännössä laajemmin käyttöön. Maanviljelijöiden syyllistäminen luonnon saastuttamisesta on jo aika lopettaa.

Metsätalouselinkeinoon Pitko puuttuisi myös raskaalla kädellä: ”Metsälajien tila on ajettu jo aivan liian ahtaalle eikä metsien sitomaa hiiltä ole kerta kaikkiaan varaa päästää lyhytikäisten puutuotteiden ja energiapuun mukana ilmakehään ”. Tarkoitetaanko ”lyhytikäisillä puutuotteilla” kenties sellu- ja paperitehtaita? No, Pitko pääsi askeleen lähemmäksi utopiaansa kun UPM ilmoitti sulkevansa paperitehtaan. Varsinkin hallituspuolueen kansanedustajalta tulisi voida odottaa vastuullista puhetta. Vastuullista puhetta ei ole se että tavoitellaan erään Suomen suurimman teollisuudenalan lopettamista.

Tietysti Pitko ajaa myös turpeen käytön lopettamista. Oman puolueensa saavutukseksi Pitko kertoo turpeen verotuksen kaksinkertaistamisen. Nyt onkin syytä kysyä, mitä tilalle? Ympäri maata on esimerkiksi lämpövoimalaitoksia joissa turvetta, sekä muitakin materiaaleja kuten puuta, käytetään polttoaineena. Onko tarkoitus lopettaa nämä laitokset, ja samalla esimerkiksi koko kaukolämpöverkosto? Jos voimalaitoksissa ei polteta turvetta eikä puuta, niin mitä sitten? Kivihiiltä? Öljyä? Tuodaan puuta poltettavaksi ulkomailta? Teollisuudelle käyttökelpoista puuta ei ole mielestäni järkeä polttaa energian saamiseksi.

Turpeen käytön lopettamisella voi olla myös valtava negatiivinen vaikutus kotimaiseen puutarhatalouteen. YLE:n artikkelin perusteella yhdeksän kymmenestä kauppapuutarhasta lopettaa toimintansa mikäli turvetta ei voi enää käyttää kasvualustana. Turvetta käytetään myös maataloudessa eläinten kuivikkeena. Hyvät Vihreät, sekä muut hallituspuolueet: oletteko valmis ottamaan tämän riskin? Syöttekö jatkossa hyvällä omallatunnolla puolalaisia kurkkuja?

Puheessaan Pitko ei suinkaan jää ilman tulevaisuuden visiota siitä miten maaseudulla tullaan jatkossa toimeen. Tässä hänen visionsa, juuri sellaisena kuin hän sen esitti: ”Maaseudulle luodaan työtä ja toimeentuloa panostamalla koulutukseen kaikkialla Suomessa. Uusiutuvan energian tuottaminen, luontoretkeily, luonnosta ammentavat hyvinvointipalvelut ja maaseutumatkailu ovat aloja, joille voi syntyä nopeastikin uusia työpaikkoja”.

Mihin ammattiin maaseudulla jatkossa kouluttaudutaan, kun työpaikat maatalouden ja teollisuuden aloilla ovat menneet? Eräoppaiksi? Pitkon resepti maaseudun tulevaisuudelle on kylmäävä. Hän haluaa tehdä maaseudusta reservaatin jossa mummot lypsävät laitumella käsin lehmiä ja cityvihreät sitten surauttavat paikalle ihastelemaan Tesloillaan.

Vihreät Jenni Pitko

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s