Aloitteita sataa, ja vaalit tulossa

Tein pienen selvityksen kaupunginvaltuustossa tehdyistä aloitteista. Tänä vuonna kahdessa valtuuston kokouksessa on tehty peräti kuusitoista aloitetta. Tuota voi sanoa hyväksi määräksi, varsinkin kun vuoden 2020 kolmessa tuoreimmassa valtuuston kokouksessa tehtiin yhteensä vain seitsemän aloitetta. Eli aloitteiden määrä on yli kolminkertaistunut tavallisesta. Valitettavasti en voinut tarkistaa vuoden 2020 ensimmäisen valtuustokokouksen aloitteita, sillä pöytäkirjaa ei tunnetusta syystä kaupungin sivuilta saa. Jatka artikkeliin Aloitteita sataa, ja vaalit tulossa

Miksi ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin?

Olen ollut kiinnostunut politiikasta jo 14-vuotiaasta saakka. Luin päivän Hesarin aina mielenkiinnolla, ja olin suuri Kari Suomalainen -fani. Itseasiassa minulla on vieläkin tallessa useampi teini-ikäisenä ostamani Kari Suomalaisen pilapiirroskirja. Ei ole kauan aikaa kun luin professorin loistavat pilapiirrokset läpi ties kuinka monennen kerran. Jatka artikkeliin Miksi ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin?